Olen ollut pian kaksi vuotta yhtäjaksoisesti sairaslomalla rikottuani olkapään töissä. Se on ollut pitkä aika ja tuntunut vielä pidemmältä, vaikka olenkin pyrkinyt aktiivisen käden kuntoutuksen lisäksi myös harrastamaan sen verran kuin olkapääkipujen myötä olen voinut.
Olen lukenut paljon. Kirjoittanut vähemmän. Näytettävää ja kerrottavaa olisi postauskaupalla. Eivät ne onneksi katoa mihinkään. Saatika menetä tehoaan. Minulla on juttuja vielä toissavuotiselta Thaimaan & Singaporen lomaltamme, alkuvuoden Teneriffan matkalta. Pian Roomasta ja Firenzestä. Paljon tarinoita Suomesta. Ajattelin muuttaa jatkossa tulevia reissupostauksia kuvavetoisemmiksi ja sanallisesti tiiviimmiksi paketeiksi. Aion ulottaa sen myös aikaisempiinkin tarinoihin. Kuvat kertovat enemmän. Toki nöyrästi myönnän, että ne vievät vähemmän aikaani. Uskon sen lisäävän tuottavuutta ilman, että tarvitsee ryhtyä tinkimään laadusta. Jatkossa keskityn enenevissä määrin isompiin aiheisiin ja suurempiin kokonaisuuksiin. Kirjoitan jatkossa matkat pariin postaukseen ja höystän kuvapainoitteisempia pienillä tarinoilla. Sillä tarinoita minulla riittää.
Olen seikkaillut vähän. Urheillut paljon enemmän. Jos jotakin niin pitkittynyt sairausloma on muokannut arvomaailmaani. Kenties jopa enemmän kuin Linkolan elämänkerta ajatusmaailmaani. Omia kehoja on toistaiseksi vain yksi. Se on tärkein. Oma hyvinvointi. Olisi valhe väittää, ettäkö jokainen päivä kuluneen sairausloman aikana olisi ollut helppo. Liikunnasta olen löytänyt vihdoin ilon. Se alkoi jo viime vuonna, mutta tehostui vuoden vaihteessa. Olen laihtunut joulunpyhien jälkeen 18 kiloa. Aion laihtua toisetkin. Tavoitteekseni olen asettanut itselleni ensi vuonna juostavista NUTS-kisoista joko 55 kilometrin Hetta-Pallas juoksun tai 83 kilometrin Karhunkierros-juoksun.
Tulevaisuus on valoisa.
Kun vapaa-aikaa on ollut satunnaisia lääkärissä ravaamisia lukuunottamatta 24 tuntia vuorokaudessa niin ajasta ei ole varsinaisesti ollut pulaa. Toki se on passivoinut. Liikaakin. Muiden harrastusten ohella olen kuitenkin aktivoitunut keittiössä ja grillin äärellä. Orjallinen reseptien seuraaminen on muuttunut joko ylimalkaiseksi tai kokonaan ohjeista piittaamattomuudeksi. Liikunnan ilon löytämisen lisäksi olen löytänyt onnen myös soppakauhan ja vispilän äärellä. Muuttuneet ruokailutottumukset ovatkin omalta, isolta osaltaan vauhdittaneet niin painon kuin myös verenpaineenkin pudotusta. Paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa siitä kun ruuanlaittorepertuaariin kuuluivat pitserioiden pikavalinnat puhelimessa ja Mäkkärin autokaista. Enää ei bravuurikaan ole transrasvaiset ranskalaiset nakeilla.
Aloitin bloggaamisen Rantapallossa vuosia takaperin aikomuksenani kertoa sanoin ja kuvin meidän ensimmäinen iso matkamme. Se oli mahtava interrail. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Nälkä vähän kasvoi syödessäkin. Matkustimme lisää. Kirjoitin lisää. Siirryin myös oman domainin alle. Elämä itsessään on matka on nimenä vähän pitkä eikä sen suutuntumakaan enää tuntunut hyvältä. Elämäni matkalla on parempi. Lyhyt ja ytimekäs. Kuten lauseenikin. Enää en kuitenkaan pidä itseäni matkabloggaajana. Olen myös koko sairauslomani mittaisen hiljaisen kauden kyseenalaistanut olenko bloggaaja laisinkaan.
Olen. Ja aion olla jatkossakin. Ovelimmat ehkä jo arvasivat, etten kirjoittanut urheilusta ja ruuanlaitosta lämpimikseni. Ne tulevat olemaan blogini suuria suuntaviivoja tästä lähtien matkailun, ulkoilun ja lapinkoirien lisäksi.
Ainiin. Olkapääni on vaivannut jo tosiaan kauan. Niin kauan, että pääsen uudelleenkoulutettavaksi. Tai no, omalla kohdallani se tulee olemaan ensimmäinen loppuun asti viety koulutus kerta lukiokin jäi aikoinaan kesken. En vielä 28-vuotiaanakaan miellä itseäni aikuiseksi, mutta näin post scriptumina voin paljastaa pienen yllätyksen. Aikuisena minusta tulee eräopas.