Jo alusta asti meille oli selvää, että tulisimme tarjoamaan Jekulle aktiivisen ja metsäpolkujen täyttämän elämän. Saanan kanssa emme perheeni kanssa koskaan harrastaneet mitään enkä itse kokenut omaksi jutukseni aloittaa Jekunkaan kohdalla tokoa, agilityä tai ties mitä koiratanssikilpailuja. Näyttelyt ja muutkaan vastaavat tapahtumat eivät kiinnosta, sillä poikkeuksella, että paimensukuisten lappareiden omissa katselmuksissa tullaan käymään ainakin silloin kun ne ovat pääkaupunkiseudulla. Saana toi sieltä palkintoja mukanaan, Jekku taasen kasvaa kovaa vauhtia komeaksi urokseksi enkä hetkeäkään epäile hänen mahdollisuuksiaan! Kerran parissa vuodessa olevaa tapahtumaa on kuitenkin vaikea mieltää harrastukseksi.
Saana oli ja on ennenkaikkea ollut reissukoira, joskin näin elämänsä ehtoopuolella sohvalla makaaminen on muodostunut metsissä rymyämistä mielekkäämmäksi. Tosin ikääkin on jo sen verran kunnioitettavasti, että se sallittakoon. Samalla linjalla me Monan kanssa aiomme jatkaa Jekunkin suhteen. Johan kennelnimikin sitä edellyttää. Tunturientaivaltaja. Toden totta, tuntureille me tulemme kapuamaan. Eikä se siihen jää. Ensi viikolla rabies-rokotteen yhteydessä hankimme Jekulle passin. Tarkoituksena on, että ainakin kaikille autolla toteutettaville matkoille otamme mukaan myös sen kaikista reippaimman reissukaverin. Oli se reissu sitten maailman toiselle laidalle tai vain Nuuksioon niin Jekku tulee kulkemaan rinnalla. Tai takakontissa. Vielä menee sylissäkin.
Yleisen Reissu-Reinon elämän lisäksi mulla on muhinut mielessä myös kaksi kotimaanmatkailuun liittyvää proggista. Toinen niistä liittyy vahvasti merimaisemiin. Toinen, isompi projekti taas muovaa koko suomikuvaamme tarjoten kattavan kattauksen Suomen rikkaaseen ja moninaiseen luontoon. Sen pidemmittä puheitta:
suomen majakat
Saana veneili nuoruudessani ja haluan tarjota saman mahdollisuuden myös Jekulle. Luettuani joskus jonkun artikkelin Suomen kauneimmista majakoista heräsi sydämessäni kaipuu merille ja keskusteltuani asiasta Jekun kanssa tajusin, että tässähän tää ois. Olen vuosien karttuessa huomannut olevani omimmillani ollessani rannikolla. Sileät kalliot. Merituuli. Rauha. Maisemat. Uskon sillä olleen iso vaikutus, kun vietin lapsuuteni kesiä Helsingin saaristossa.
Tälle tavoitteelle en aio asettaa mitään takarajaa vaan kasvatan lukemaa sitä mukaa kun uusia majakoita eteemme ilmestyy. Tässä kohtaa täytyy tunnustaa myös se seikka, etten ole vielä tutustunut kirjallisesti kaikkiin Suomen majakoihin. Lopullista lukumäärää, jonka me aiomme majakoita ”keräillä” nippuun, määrittää merkittävästi niiden luokse pääsy. Ainakin osa majakoista sijaitsee puolustusvoimien saarilla, joille rantautuminen ilman lupaa on kiellettyä. Rantautumiskielto koskee myös joitain muitakin alueita, joilla kasvaa majakka. Tutkiessani listaa Suomen majakoista ainakin Porkkalan majakka osoittautui tällaiseksi sen ollessa hylkeidensuojelualueella. Myös esimerkiksi Suomen leijona ja muut merimajakat tulevat jäämään bongauslistaltamme pois ellei minusta joskus sitten tule iloista veneenomistajaa.
En ole vielä tehnyt lopullista vedenjakajaa sen suhteen, minkä itse miellän majakan bongaamiseksi. Riittääkö se, että näen sen vaikka naapurisaaresta tai mantereelta ja olen kyllin lähellä saadakseni siitä kuvan? Pitääkö minun olla majakan juurella Jekun kanssa, jotta voin vetää nimen yli viivan? Joka tapauksessa, tätä proggista ja sen mukanaan tuomia merimaisemia odotan jo innolla. Kevään, kesän ja syksyn aikana tulemme varmasti bongailemaan montakin eri majakkaa. Mitä kuvia niistä saakaan.
Sen olen kuitenkin päättänyt, ettei bokeh-majakkaa taustalla lasketa.
Kaikki suomen kansallispuistot
No huh, tässä sitä totisesti tulee olemaan työnsarkaa, mutta mikäs sen parempaa! Ei mun luontofiilistelyt ole rajoittuneet vain merenrantoihin, ihan samalla tavalla metsät ja suot, ties mitkä, vetävät puoleensa. Pitkällisen pohdinnan jälkeen koin, että kattavimman läpileikkauksen suomalaiseen luontoon saa käymällä kaikki kansallispuistot läpi. Olemmehan me toki Monan kanssa käyneet jo jonkin verran kansallispuistoja kiertelemässä, mutta nyt laskenta alkaa nollista.
Jekusta on jo nuoresta iästään huolimatta kouliintumassa reipas retkikumppani ja luotettava reissukaveri. Mikä tärkeintä, autossa matkustaminen ei tuota minkäännäköisiä ongelmia. Itse nukahdan nopeasti paikkaan kuin paikkaan, mutta jopa minulla olisi opittavaa siitä tahdista millä Jekun silmät alkavat nuokkumaan autoon päästyään… Se on oikea lottovoitto, sillä tämän tavoitteen eteen istumalihaksiamme tullaan koettelemaan. Tällä hetkellä Suomessa on 40 kansallispuistoa, joista lähin sijaitsee kivenheiton päässä (Sipoonkorven kansallispuisto) ja kauimmaiseen (Lemmenjoen kansallispuisto) on 1100 kilometriä ja pari poronkusemaa päälle. Se vaatii jo pari kivenheittoa…
Tälle tavoitteelle asetan aikarajaksi 32-vuotispäiväni, joihin tätä kirjoittaessa on pyöristäen 5½ vuotta. Jekkukin on siihen mennessä jo lähes 6-vuotias elämää ja tuntureita nähnyt uskollinen ystävä. Alkuun haaveilin takarajan asettamista 30-vuotispäivilleni, mutta se voisi mennä jo liiaksi suorittamiseksi veren maku suussa. 5 vuotta on kuitenkin leppoisa tahti, se on 8 kansallispuistoa vuotta kohden. Tämän tavoitteen suhteen olen joutunut myös miettimään mihin vedän rajan sen suhteen olenko todella käynyt puistossa vai en. Alkuun mietin yöpymistä kussakin kansallispuistossa, mutta en loppuen lopuksi kokenut sitä mielekkäimmäksi laskentakeinoksi, sillä se olisi paikka paikoin voinut muodostua ahdistavaksikin taakaksi. Sovin lopulta itseni kanssa yliviivaavani kansallispuiston kun vähintään yksi ehdoista täyttyy:
- Yöpyminen kansallispuistossa
- +10 kilometrin mittainen merkitty reitti
- Lyhyempi reitti, mikäli pidempää ei ole tarjolla
- Määrittelemätön määrä luonnossa remuamista Jekun suuntavaistolla
Kaksi ylintä ehtoa nyt ovat päivänselviä. Kolmannen ehdon lisäsin kun eilen aloittaessani projektia tajusin, ettei päämäärässäni ollut kuin yksi rengasreitti 2.3 kilometrin pituudella ja yksi vähän pidempi sinnejatakaisin reitti. Luonto ei aina anna mahdollisuutta poiketa polulta ja jo käymällämme rengasreitillä saimme puistosta kattavan kuvan. Se ja vastaavanlaiset hyväksyttäköön. Alimmalla ehdolla taas tarkoitan niitä retkiä, joita emme kulje merkittyjä reittejä pitkin. Esimerkiksi Nuuksiossa olemme Saana-koiran kanssa tykänneet seikkailla luonnon muovaamia polkuja pitkin. Hyväksyn nekin.
Näin etukäteen sanottakoon, että itse henkilökohtaisesti odotan kaikkein eniten tutustumista Saaristomeren, Patvinsuon, Lemmenjoen, Kolin ja Selkämeren kansallispuistoihin. Torronsuohon palaamista odotan myös innolla, kuten myös pidempää retkeä Pallas-Yllästunturin ja Urho Kekkosen puistoissa.
Ai hitsi, odotan tulevia vuosia. Tulevia retkiä. Niin odottaa Monakin. Ja aivan varmasti myös yksi utelias hännän heiluttajakin.
Postauksen kuvat, Porkkalan majakkaa lukuunottamatta, on kuvattu viime viikonloppuna Jekun ja Saanan telmiessä Haltialan pelloilla. Tai no, Jekun telmiessä.
Seuraatko blogiamme vielä Facebookissa tai Instagramissa?
Facebook-sivuille pääset tästä ja Instagram-tilille tästä.
Käy tykkäämässä päivitykset ja reissukuvat suoraan etusivuillesi! 🙂
Ai että miten suloisia teidän koirat on, en kestä!! Kyllähän noiden kanssa jo retkeileekin ihan silkasta ilosta! Suosittelen lämpimästi majakkasaaria, kun vaan tosiaan pitää mielessä mm. lintujen pesimäajat ja sen, että joillain saarilla on hirveästi kyykäärmeitä! Multa löytyy tarinoita ainakin kolmelta Suomen majakalta: http://www.rantapallo.fi/mutkiamatkassa/tag/majakka/
Kiitos! 🙂 Joo, pesimäajat on yks juttu mitä pitää selvitellä retkiä suunniteltaessa. Pitää huomenna tutustua noihin majakkapostauksiin, kiitos niistäkin!
Lapinkoira on varmasti mainio kaveri tällaisille reissuille! Mä olen myös hankkinut kaikille koirilleni passit, vaikka vielä tähän päivään mennessä yksikään niistä ei ole käynyt Suomen tajojen ulkopuolella 🙂
Majakka- ja kansallispuistoproggikset kuulostaa upeilta! Suomen merenrannat sileine kallioineen ja merentuoksuineen on niin upeita.
Noo, hyvä ne on olla odottamassa! Ite voisin helposti kuvitella eteeni tilanteen, missä lemmikin passi on just se juttu minkä unohtaa suunniteltaessa…
Koira on mainio retkikaveri! Ihanat koirat teillä! Itsellänikin olisi tarkoitus alkaa keräilemään Suomen kansallispuistoja, mutta mitään kummempaa tavoitetta en ole niille asettanut, fiiliksen mukaan. 🙂
Upeita suunnitelmia! Meillä myös on toiveissa kiertää sekä kansallispuistoja että majakoita, mutta koska olemme Suomessa vain muutaman kuukauden vuodesta, emme ehkä ihan kaikkiin pääse. Jekku varmasti nauttii näistä reissuista!
Noo, mutta kansallispuistoja ja majakoita niitä on sielläkin! 😉 Ainakin alku on lähtenyt hyvin innokkaasti käyntiin!
Oi miten inspiroivia suunnitelmia! Löysin blogiisi vasta nyt, mutta laitan heti seurantaan. Olen myös pohtinut tuota kaikkien kansallispuistojen koluamista, mutta en ole arvannut lähteä hommaan. Tsemppiä molempien listojen keruuseen!
Kiitti paljon! 🙂 Se on ihan hyvä suunnitelma ja helppo lähteä toteuttamaan omaan tahtiinsa. Joskus vuoden päästä varmaan voi jo vähän paremmin sanoa, millä tolalla ittensä haastaminen on. 😀